22.7.2026 Kuhmo (221)

 Kuhmo

 

 Pilvinen ja viileä päivä johdatti meidät kohti Kuhmoa, joka on meidän viimeinen itärajalla sijaitseva bongauskohteemme. Kuhmo on Suomen erämaisin kaupunki. Elias Lönnrot on viimeistellyt Kalevalan Kuhmossa ja Akseli Gallen-Kallela on maalannut teoksiinsa kuhmolaisia maisemia, mm. Aino-triptyykin keskimmäisen kuvan taustamaiseman.

 Kuhmo oli talvisodan aikaan merkittävä taistelutanner ja niinpä suuntasimme ensimmäisenä Talvisotamuseoon. 

Kunnioitus sotiemme veteraaneille ja kaikille taisteluissa menetetyille vain kasvoi. Mikä olisikaan ollut kohtalomme, mikäli tulos olisi ollut toisenlainen. 

Kuhmossa on käynnissä paraikaan joka kesäiset Kuhmon Kamarimusiikkiviikot. Niiden tuomana katukuvassa oli varmasti tavallista enemmän hulinaa. Mltähän mahtaa näyttää syksyllä ja talvella.

Kuhmon keskustassa on paljon veistoksia ja patsaita. Ja löysimmepä jälleen Finstones -kiven.  

 

 

 

Kuhmosta löytyy iso Kuhmo-talo, Kuhmolaisen kulttuurin koti. Se on valmistunut kamarimusiikin kodiksi ja mahdollistanut Kuhmon kamarimusiikin nousun maailman musiikkikentän huipulle.

 

Juminkeko on Kalevalan kulttuurikeskus, jonka tehtävänä on mm. suomalaisen kulttuurin ja Kalevalaan liittyvän kulttuuriperinteen vaaliminen. Sieltä löytyy maailman laajin Kalevala kokoelma. Kalevala on käännetty yli 60 kielelle. 

Vaihtuvana näyttelynä Juminkekossa oli Nina ja Alpo Sailon Runonlaulajat. Veistokset runonlaulajista ja itkuvirsien laulajista olivat vallanneeet näyttelysalin. Kuuluisin niistä lienee Larin Paraske (1833-1904), Inkeristä lähtöisin ollut runonlaulaja josta myös Edelfelt on maalannut kuuluisan taulun.

 

 

Vastapäätä Juminkekoa oli nyt kamarimusiikkiviikoilla auki oleva kahvila. Siellä väliherkuttelut; lohikukkoa, röttösiä ja mustikkakukkoa.

Pysähdyimme lähtiessä vielä Jyrkänkosken puolustusasemalla. 

Yksi röttönen (paras sellainen) vielä maisteltavaksi ja kohti uusia kuntia.

Virkku juoksi,

matka joutui.

Päivä vieri,

tie lyheni.