10.7.2026 Keuruu (205)

Keuruu

Hetki on levähdetty edellisistä seikkailuista ja lähdettiin matkaan vähän ajatuksella, että saadaan nyt pari käytyä.

Keuruu oli jo jollakin tavalla ennestään tuttu. Yhden sukulaisia asui siellä 80-luvulla ja toinen kävi siellä 90-luvulla armeijan. Nyt on sukulaiset muualla ja armeijakin lakkautettu.Mutta, mutta...

Keuruu hurmasi meidät!

 

Ensimmäisenä vanhalle kirkolle. Paanukattoinen, punamullattu kirkko rakennettiin 1700-luvulla. Kirkon maalaukset, etenkin  Söderstrandin "Viimeinen tuomio" (1820) oli hiukan erikoinen valinta kirkon seinälle. 

Huomasimme iloksemme, että saavuimme keskelle Keuruun markkinoita. Kirkon hujakoilla ohitsemme pyyhälsi vanhempi rouva, joka huikkasi "ootteko markkinoille menossa? Taisimme näyttää hieman turisteilta. Rouvaa seuraten löysimme sitten ytimeen.

Aivan kaikki markkinakojut eivät olleet  vielä avoinna, mutta saimme hiukopalaksi mainiot kevätkääryleet jotka mutustelimme haitarimusiikin säestyksellä. 

Seuraavaksi takaisin kirkon suuntaan ja valtatien toisella puolella olevalle vanhalle rautatieasemalle. Sieltä löytyi yllätykseksemme kaksikin kohdetta. Tavaramakasiini rakennuksesta löytyi Antiikkirenki. Astuimme sisään ja meitä tervehti ystävällinen mies. Hän kertoi meille elämäntarinansa huumeiden käyttäjästä Kakolassa tuomiotaan istuneeseen vankiin. Mukaamme antiikkikaupasta lähti Kotilieden 1929 vuosikerta sidottuna kirjaksi. Ystävällinen mies soitti asema-rakennuksessa museota pitävälle vuokranantajalleen ja pääsimme seuraavaksi ihmettelmään Keräilyn kätköistä näyttelyä.

 

Keuruun vanha rautatieasema (1897) on joskus valittu Suomen kauneimmaksi rautatieasemaksi. Nykyisin se on yksityisomistuksessa ja siellä toimii sopimuksen mukaan auki oleva Tuula ja Veli Kosken keräämä museo. Kokoelmissa on huikea määrä emaliastioita, kylttejä, vanhoja pakkauksia, leluja ja VR:n vanhaa esineistöä. Pariskunta asuu asemarakennuksen toisessa päässä. Veli Koski kertoi meille vuolaasti aseman historiasta, ja miten se oli heille päätynyt sekä tarinoita esineiden takaa.

 

 

Aika kului hujauksessa ja meidän piti lähteä eteenpäin kohti Pihlajavettä. 

Pihlajaveden Erämaakirkko on keskelle metsää rakennettu 10 talollisen ja 4 torpan voimin. Talolliset ja torpparit olivat esittäneet seurakunnalle kirkon rakentamista vedoten pitkään kirkkomatkaan. Lupaa ei myönnetty. Vain saarnahuone luvattiin. Niinpä seurakuntalaiset möivät itse viljaa ja tervaa varojen keräämiseksi ja rakensivat kirkon.

Kirkko oli hyvin karu, hämärä ja pelkistetty, mutta kaunis ja rauhallinen. Siellä vallitsi erityinen tunnelma. 

 

Tie vain kapeni, kun suuntasimme kohti seuraavaa kohdettamme Korpikirjastoa.

Korpikirjasto sijaitsee keskellä korpea nimensä mukaisesti. Meitä vastassa olivat lampaat, kissa ja idean isä Ilari Kotimäki. Ilari oli valloittava tarinankertoja, eräänlainen kylähullu (hyvällä tavalla) ja idea nikkari. Hän kertoi meille kahvin lomassa Korpikirjaston synnystä ja projektista. Häntä kuunnellessa aloimme uskoa siihen, että jos jotain haluaa, se on toteutettavissa. 

Kahvin jälkeen menimme ihastelemaan itse kirjastoa. Kirjat sinne oli saatu mm. lahjoituksina kustantamoilta sekä itse kirjailijoilta. Esim. Veikko Huovinen ja Eeva Kilpi olivat lahjoittaneet kirjoja omistuskirjoituksilla Korpikirjastolle. 

 

 

 

 

  

Keuruun päivään mahtui ainutlaatuisia, uniikkeja paikkoja ja useampi upea kohtaaminen, jotka varmasti muistamme lopun elämäämme.