Tuusula 26.7.2023 (39)

Tuusulassa olisikin ollut näkemistä vaikka pariksi päiväksi. Meidän kiertoajelu alkoi Tuusulanjärven rantaa mutkittelevalta Rantatieltä jota myös museotieksi kutsutaan. 

Tuusulaan syntyi 1800–1900-lukujen vaihteessa Suomen kautta aikain merkittävin taiteilijayhteisö. 

Ensimmäisenä suuntasimme Aleksis Kiven (1834-1872) kuolimökkiin. Kivi vietti veljensä Alpertti Stenvallin  mökissä elämänsä viimeiset kuukaudet maaliskuun alusta vuoden viimeisen päivän aamuvarhaiseen. 

Kysyimme opaalta, mihin Kivi, nuori mies parhaassa iässä (38vuotias) kuoli. Opas kertoi, että Kivi oli kärsinyt koko ikänsä kivuista ja ruumiillisesta heikkoudesta. Lisäksi hän sairasti lavantaudin useampaan kertaan. Hänen romaaninsa Seitsemän veljestä julkaistiin 1870 ja se sai kriitikolta murhaavat arvostelut. Tämän jälkeen Kivi alkoi saada ohimeneviä ”mielenhäiriökohtauksia”. Hänet toimitettiin keväällä 1871 Lapinlahden mielisairaalaan. Siellä Kiven sairaus diagnosoitiin krooniseksi melankoliaksi, jonka arveltiin johtuvan verenvähyydestä, juoppoudesta ja loukatusta kirjailijakunniasta. Hoitoina käytettiin kiniiniä, ulostus- ja yskänlääkkeitä sekä morfiinia ja ehkä tämän cocktailin sivuvaikutuksena Kivi alkoi kärsiä  kovasta päänsärystä, sydänoireista, pahoinvointikohtauksista ja lämmönsäätelyn häiriöistä. Lopulta Kivi menetti puhe- ja liikuntakyvyn. Kun sairaalassa ei ollut enää mitään tehtävissä, Kivi kotiutettiin ja veli lupautui ottamaan hänet luokseen Tuusulaan. 

Aleksis Kivi sanoi viimeisinä sanoinaan "Minä elän."

 

Rantatien toisella puolella kohosi Erkkola, runoilija J.H.Erkon vuonna 1902 valmistunut  Antti ja Pekka Halosen suunnittelema hirsihuvila. Tällä kertaa vaihtuvana näyttelynä oli "Laula tyttö", aikamatka Erkkolaan. Huvilan seiniltä löytyi mm. Venny Soldan-Brofeldtin, Pekka Halosen, Eero Järnefeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin ja muutaman muun teoksia. Arkkitehtuuriltaan rakennus oli mielenkiintoinen isoine vihreine uunineen. 

 

Dresdenin lammilla.

On täällä järviä niitä, noita, 

Kuin Suomen paunia, 

lammikoita, 

Joilla joutsenet uivat. 

Oi, joutsenet, jos tietäisitte

Te Suomen järvien kauneutta,

Joilla joutsenet uivat,

Niin sinne kilvaten rientäisittä,

Siell' uiden, laulaen suloutta,

Kuin Suomen joutsenet uivat.

Niin luulisin, mut mieluisin

Lie kotiaaltonen teillekin

 

J. H. Erkko, Dresden 1883 

Yllä oleva runo nousi yhdelle meistä runokääröstä, joita kävijöille jaettiin.

Seuraavaksi suuntasimme Lottamuseoon. Vuonna 1869 helsinkiläinen virkamies osti itselleen Gustavelundin kartanoon kuuluneen palstatilan Tuusulanjärven rannalta ja rakennutti tilalle huvilan. Sen jälkeen Huvila on ollut yksityisiä omistajia, siinä on toiminut sanomalehtimiesten lepokoti ja lottaopisto jossa ensimmäinen lottakurssi pidettiin 1937. Huvila tuhoutui tulipalossa 1947. 1990-luvun alkupuoliskolla Suomen Naisten Huoltosäätiö päätti rakennuttaa Syvärannan tilalle uuden päärakennuksen vanhaa mukaellen. Lottakoti avattiin yleisölle 1996. Lottamuseo tallentaa ja esittelee lottajärjestön historiaa ja tutkii naisten tekemää vapaaehtoistyötä.

 

 Matka jatkuu. Nyt Halosenniemeen, Pekka Halosen vuonna 1902 valmistuneeseen hirsiseen taiteilijakotiin ja ateljeeseen sekä puutarhaan, joka on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue. Halosenniemen kesänäyttelynä oli tällä kertaa imastoteemainen ”Odotettavissa vaihtelevaa säätä – naistaiteilijoita Pekka Halosen vieraana” 

 Tämän kohteen jälkeen hyppäsimme välillä Järvenpään puolelle, joista seuraavassa blogisivussa, mutta palasimme vielä Tuusulaan kun halusimme ehdottomasti vierailla myös Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa tai lähinnä sairaalamuseossa "Prinsessan" jalanjäljillä. Museossa saimme tutustua sairaalan historiaan sekä sairaalan ja kyläyhteisön ainutlaatuiseen yhteiseloon, psykiatrisessa sairaanhoidossa eri aikoina käytettyihin hoitomuotoihin, sairaalan toimintaan sotavuosina sekä sairaalan potilaiden ja henkilökunnan tarinoihin. Onneksi joissakin asioissa on myös tapahtunut huimaa kehitystä, mm. toimintaterapian kehittyminen osaksi hoitoa.